Korjaaja keskushuoltoon Pitäjänmäelle

Fonum on Suomen suurin matkapuhelinten ja tablettien pikahuolto ja työllistämme tällä hetkellä yhteensä yli 160 työntekijää. Palvelemme asiakkaita 25 liikkeessä Suomen suurimmissa kauppakeskuksissa ympäri maan. Olemme kasvava ja vahvasti kehittyvä yritys, jossa työskentely on dynaamista, monipuolista ja vaihtelevaa. Meille on tärkeää, että pidämme aina sopivan pilkkeen silmäkulmassa – työn tulee olla myös hauskaa. 

 

OLETKO KIINNOSTUNUT MOBIILILAITTEISTA? INNOSTUTKO MOBIILILAITTEIDEN PARISSA TYÖSKENTELYSTÄ JA HUOLTAMISESTA? MEILLÄ ON MAHDOLLISUUDET YLTÄÄ ERINOMAISIIN TUNTIANSIOIHIN OMALLA AKTIIVISELLA TEKEMISELLÄ. 

 

Silloin tämä paikka on kuin tehty sinulle. Etsimme mobiilialasta kiinnostuneita positiivisia joukkuepelaajaa osaksi Fonum Verkkokaupan tuotantotiimiä. Päivittäisiin työtehtäviisi kuuluu mobiililaitteiden korjaus, testaus ja niihin liittyvät kirjaukset. Toimit yhteistyössä niin oman tiimisi, kollegoittesi, asiakkaiden ja yhteistyökumppanien kanssa. Mobiililaitteiden korjaajan työ on säännöllistä päivätyötä arkisin noin klo 9-17 välisenä aikana. Haemme työntekijää, jonka työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva. 

  

Pääasialliset työtehtäväsi: 

Matkapuhelinten ja tablettien korjaus ja huolto 

Asiakaspalvelutehtävät (puhelimessa) 

Huoltotöiden vastaanotot ja luovutukset 

Tuotetilaukset ja vastaanotot (varasto) 

Tuotantotilan rutiinien hoito, tuotantotilan siisteyteen liittyvät tehtävät 

Kassavastuu 

  

MITÄ ODOTAMME SINULTA? 

Ihmisten parissa työskentely ja erilaiset huoltotoimenpiteet ovat sinulle luontaisia ja tuttuja. Positiivinen asenne ja itsenäinen työote luovat hyvän perustan tehtävässä onnistumiselle. Olet motivoinut oppimaan uutta ja haluat kehittyä korjauksen ammattiosaajaksi. Sinulla on luontainen halu tutkia miten erilaiset mobiililaitteet toimivat ja miten ne on rakennettu. Kokemus pienelektroniikan korjaamisesta on suotavaa, mutta ei välttämätöntä, sillä me koulutamme sinusta meisselinheiluttamisen ammattiosaajan. Aiemmasta korjauskokemuksesta on etua, mutta eniten arvostamme asennettasi ja reipasta meininkiä! 

  

Arvostamme näitä asioita: 

aiempaa kokemusta mobiililaitteiden huoltamisesta ja myynnistä sekä asiakaspalvelusta 

kärsivällisyyttä tehdä toistuvia ja tarkkuutta vaativia korjaustöitä 

yleinen kiinnostus tekniikkaa ja mobiilialaa ja -laitteita kohtaan 

MS Office, Android, iOS, Windows –tuntemus 

 

MITÄ ME TARJOAMME SINULLE? 

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden olla osa kasvuamme. Teet töitä korkealaatuisten palveluiden ja asiakaskokemuksen puolesta – yhteistyössä muiden fonumilaisten kanssa. Tarjoamme dynaamisen ja rennon työilmapiirin sekä mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi eri osa-alueilla. Kannustepalkkiojärjestelmämme motivoi ja mahdollistaa hyvät ansaintamahdollisuudet. Meillä on laaja ja osaava työyhteisö eri puolilla Suomea, joka yhdessä haluaa hoitaa työt hyvin ja hyvässä hengessä. Mikäli jaat kanssamme aidon innostuksen ja arvostat tekemisen meininkiä - saatat hyvinkin olla etsimämme henkilö! 

 

NÄIN HAET MEILLE! 

Kiinnostuitko? Ole nopea ja ota askel kohti pienten meisselien maailmaa. Laita meille hakemuksesi ja CV:si vaikka heti. Käymme hakemuksia läpi aktiivisesti jo nyt ja paikka täytetään heti oikeiden tyyppien löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antaa Prosessipäällikkö Jale Naskali, puh: 045 8492812, jale.naskali [at] fonum.fi 

Tuo laitteesi huoltoon

Hinnasto

Katso hinta-arvio puhelimesi korjaukselle hinnastosta. Olemme vakuutusyhtiöiden hyväksymä puhelinhuolto. Korjaamme iPhone, iPad, Samsung, OnePlus, Honor, Huawei, LG ja Sony puhelimet nopeasti, ilman ajanvarausta. 

Tule käymään

Puhelin rikki, jumissa tai mitä tahansa kysyttävää? Fonum puhelinhuolto palvelee sinua 25 liikkeessä ympäri Suomea. Katso lähimmän liikkeen sijainti, tule käymään ja teknikkomme ratkaisee pulmasi. 

Uusi elämä puhelimelle!

Lähetä puhelimesi postilla

Mikäli asiointi liikkeessä ei onnistu, voit lähettää laitteen huoltoon myös postitse. Täytä yhteystietosi, pakkaa ja lähetä puhelimesi huoltoon veloituksetta.

Siirry postituspalveluun tästä.

Käytämme sivustolla evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi sekä sisällön ja mainosten kohdentamiseen. Lue lisää tietosuojastamme